Kuopion alueen urheiluakatemia on julkaissut videon, jossa kerrotaan kolmen urheilu-uran päättäneen urheilijan tarina huippu-urheilusta siviiliuralle siirtymisestä. Videolla kuullaan myös työnantajien näkemyksiä siitä, millaisia työntekijöitä urheilijat ovat.

Urheilu-uran aikana karttuu paljon ominaisuuksia ja osaamispääomaa, jotka ovat arvokkaita työmarkkinoilla. Lähes poikkeuksetta ammattiurheilijat ovat tavoitteellisia, periksiantamattomia ja kurinalaisia. Heillä on paineensietokykyä, pitkäjänteisyyttä ja halua oppia uutta ja kehittää itseään. Myös sosiaaliset taidot ja tiimityöskentelytaidot ovat tärkeitä niin joukkue- kuin yksilöurheilussakin. Huippu-urheilu opettaa myös sietämään kritiikkiä ja pettymyksiä.

Kuopion alueen urheiluakatemia haluaa auttaa ja rohkaista urheilijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja osaamisalueitaan sekä soveltamaan niitä työnhaussa, jotta urasiirtymä muun muassa ammattimaisesta urheilusta siviiliuran työmarkkinoille tapahtuisi onnistuneesti. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta urheilijoiden osaamispääomasta myös työelämän keskuudessa. Urheilijat ovat timantteja työelämässä ja usein esimerkiksi hyvä lisä organisaation kehittäjinä ja sparraajina.

Video on toteutettu osana Ketterä kaksoisura Kuopion alueella – opiskelevan urheilijan urasiirtymät –hanketta.

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA

Voittajat tehdään yöllä -palautumisen verkkovalmennus maksutta

Voittajat tehdään yöllä -palautumisen verkkovalmennus maksutta

Palautumisen verkkovalmennus VELOITUKSEttaOlympiakomitean Nuorelle siivet -kampanjan yhteistyökumppani Coronaria Uniklinikka on avannut univalmennuksensa maksutta kaikkien saataville. Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman kanssa yhteistyössä toteutettu Voittajat...

Kesäopinnot 2020

Kesäopinnot 2020

Kesäopinnot 2020 kuopion alueella Tarvitsetko joustoa opintoihin syyslukukaudelle tai talvikaudelle? Haluaisitko edistää opintojasi kesällä? Hyödynnä hyvät kesäopintomahdollisuudet Kuopion alueella: oppilaitokset tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia kurssien ja...