Hae urheilijaystävälliseen toisen asteen oppilaitokseen tai korkeakouluun Kuopion alueella yhteishaussa 2021. Kuopiossa on kaksi urheiluoppilaitosta: Kuopion klassillinen lukio (urheilulukio) ja Savon ammattiopisto (UrheiluAmis). Lisäksi seudun neljä muuta lukiota ja Itä-Suomen yliopisto sekä Savonia-ammattikorkeakoulu kuuluvat Kuopion alueen urheiluakatemian verkostoon, jossa urheilu ja opiskelu on mahdollista suorittaa joustavasti laadukkaissa olosuhteissa. Opiskelun rinnalla järjestetään valmennusta yli 10 eri lajissaUrheiluakatemiaverkostossa saat tavoitteelliseen urheiluun kokonaisvaltaista ja monipuolista asiantuntijatukea urheilu-uran ja opintojen eri vaiheissa. 

Kuopion alueen urheiluakatemiaan hakemisen edellytyksenä on opiskelupaikka jossakin akatemiaverkoston oppilaitoksessa sekä urheiluvaatimusten täyttäminen. Hakijan tulee siis ensimmäiseksi hakea ja saavuttaa opiskelupaikka normaalia hakumenettelyä noudattaen yhteishaussa. Ammatilliseen urheiluoppilaitokseen voi hakea myös jatkuvan haun menettelyllä, joka toimii koko lukuvuoden ajan.

Kevään 2021 yhteishakuajat:

Yhteishakuaika ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen 23.2. – 23.3.2021  
Korkeakoulujen yhteishakuaika 17. − 31.3.2021

Katso lisää urheiluakatemiaan ja oppilaitoksiin hakeutumisesta: Hakeminen Kuopion alueen urheiluakatemiaan.

 

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA

Sports meet Business työpaja

Sports meet Business työpaja

Panostusta urheilijoiden työelämäkontakteihin ja sponsorointiosaamiseenKuopion alueen urheiluakatemia ja Business Center Pohjois-Savo järjestivät yhteistyössä työpajan, jossa kohtasivat työelämän ja urheilusektorin toimijat. Paikalla oli urheilijoiden lisäksi...

Urheiluakatemialaisia alppihiihdon  nuorten MM-kisoihin 2021

Urheiluakatemialaisia alppihiihdon nuorten MM-kisoihin 2021

Urheiluakatemialaisia ALPPIHIIHDON NUORTEN MM-kiSOIHIn 2021Kuopion alueen urheiluakatemialaisia on valittu mukaan alppihiihdon nuorten MM-kisoihin 2021. Suomen edustusjoukkueessa MM-kilpailuihin Bulgarian Banskossa 2. - 10.3.2021 osallistuvat Jaakko Tapanainen ja...